Hippi

Torpeda iz Gratsiano
20.10.2012 – 20.12.2013
Käyttöbelgi.info
Working-Dog.eu

Hippi oli aivan valloittava persoona ja oivallinen nuori harrastuskoiran alku. Valitettavasti Hippi jouduttiin lopettamaan 14 kuukauden iässä hiljalleen pahenevien neurologisten oireiden vuoksi. Lopullista selvyyttä ei oireille ikinä saatu. Hippi oli minulla sijoituksessa Jan Skogsterilta (kennel Mecberger).

Hippi oli pentu, johon ihastuin palavasti heti, kun ensimmäisen videon siitä näin. Se myös tuntui poikkeuksellisen rakkaalta ja omalta ensimmäisestä yhteisestä päivästämme alkaen. Ahne, varsin vilkas, nopeasti oppiva pentu, jolla oli valtava halu työskennellä ihmisen kanssa. Sillä oli ilmiömäinen saalisvietti, geneettinen täysi ja rauhallinen ote sekä suunnaton taistelutahto. Varsin ohjattava koira olematta kuitenkaan liian herkkä ja pehmeä. Minun kanssani se käyttäytyi erittäin sosiaalisesti, jopa mielistelevästi vieraiden ihmisten kanssa. Ilman ohjaajan tukea ilmensi jonkin verran epävarmuutta. Hankala sanoa, mihin suuntaan sen ominaisuudet olisivat ajan saatossa kehittyneet – kaikki jäi niin kovin kesken. Hipillä oli suuri sydän ja ihailtavan positiivinen elämänasenne. Iloinen, huoleton ja tarmokas koira. Menetys oli minulle raskas paikka.

Mainokset